perjantai 18. joulukuuta 2015

Elämä on liian lyhyt...

...huonolle viinille. 

Elämä on myös liian lyhyt huonoille korkokengille. 
Siksi juuri satsasin hyviin korkkareihin. Ne eivät ole Manolot tai Guccit, mutta ei niiden tarvitsekaan olla. Pääasia, että ne ovat kivan näköiset ja etenkin hyvät jalassa. 

Tällaiset uudet Fuzz-merkkiset murut saivat uuden kodin. 

Kovasti on kirjanpitäjän maailmassa kuohunut. Suurin asia on ollut kirjanpitolain uudistus, joka hyväksyttiin juurikin tällä viikolla. 
Tämä on pieni asia tämän hetken maailmaa järkyttävien uutisten rinnalla, mutta meidän työhän se tietenkin vaikuttaa paljonkin. 

Nyt on kuitenkin aika rauhoittua joulun viettoon
ja
nauttia pienestä joululomasta, koska kevät tuo taas kiireet kirjanpitäjälle.
Vuosi vaihtuu palkkojen parissa ja vuosi-ilmoitukset verottajalle on tehtävä tammikuussa.
Siitä sitten päästään kivasti kiirellisimpiin tilinpäätöksiin.
Samalla kuukausilaskenta ja kausiverot pyörivät normaaliin tahtiin.
Talvilomaa voidaan odotella sitten toukokuun puolella. 

 
Tunnelmallista Joulua!



perjantai 13. marraskuuta 2015

Uusi Perjantaipussi

Se on kuulkaas perjantai 13. päivä. Alv-päivästä on taas selvitty (se oli eilen). Kotiin pääsin jo seitsemältä illalla. Huh!
Koska palkitsen itseäni herkuilla (hyvä tapa) hyvin tehdystä työstä, niin eksyin aamulla karkkihyllylle. Sieltähän löytyi kiva uutuus. Mini TV Mix Salmiakkinen. Juuri kaikkia lempikarkkeja: Lauantaipussin autoja (monta!!!ei vain kahta tai kolmea), salmiakkitassuja (uuuhh!) ja rapsahtavia salmiakkilakuja. Viikko olisi kiva lopettaa lasilliseen kuohuvaa, mutta kyllä tämä Perjantaipussikin mieltä piristää.

NAM NAM NAM
 
Mukavaa viikonloppua!

perjantai 16. lokakuuta 2015

Kirjanpitäjän perikuva

Kirjanpitäjä, harmaa, tiukkailmeinen, tyly keski-ikäinen nainen. Lähdetään siitä liikkeelle.
Juuri tällaiseksi henkilöksi kirjanpitäjä mielletään. Lisätään vielä huumorintajuton.

Koska en itse sovi ihan tuohon kirjanpitäjä -muottiin, niin on todella mielenkiintoista kuunnelle puolituttujen pienyrittäjien ajatuksia hyvästä kirjanpitäjästä. Kuuntelen rauhassa ja mietin itsekseni, että tietäisivätpä vain. Yleensä kukaan ei tiedä ammattiani. En yleensä kuuluttele sitä julkisesti. Kokemuksen tuomaa varovaisuus.

Ei ole kerta tai kaksi, kun hyvä keskustelu ihmisten kanssa on tyssännyt siihen, kun he ovat kuulleet ammattini. Siis oikeasti. Olisi paljon seksikkäämpää olla sihteeri tai talouskonsultti tai Finance jotakin tai ollapa taiteilija...

No, joka tapauksessa tässä taannoin törmäsin hauskaan jutusteluun hyvästä kirjanpitäjästä. Jotenkin näin se meni: "Paras kirjanpitäjä on täti, joka istuu tiukkailmeisenä pöytänsä takana. Joka kerta kun hän ottaa yhteyttä pitää tulla vähän syyllinen olo. Silloin saan paperihommat hoidettua." Tottahan se on, kirjanpitäjä ei saa olla liian löperö työotteeltaan. Siitähän meille maksetaan, että hommat hoituvat verottajalle päin.

Ihanaa työpäivää kaikille!


Luottokamat. <3

keskiviikko 12. elokuuta 2015

Hyvästi alvipäivä!

Huh! Kaikki arvonlisäverot ja työnantajasuoritukset raportoitu verottajalle! Ensi kuussa uudelleen.
Hyvästi alvipäivä, joka on muuten joka kuun 12. päivä.

maanantai 3. elokuuta 2015

Kuka pelkää kirjanpitäjää?

 
Olen yrittäjä. En ymmärrä talousasioista ja verotuksesta? Olen palkansaaja, mutta ymmärränkö miten palkkani lasketaan? Siis ymmärränkö oikeasti. Mihin haluan käyttää omaa aikaani? Mikä on minun ydinosaamiseni? Tarvitseeko minun tehdä ja tietää kaikki itse?
 
Maksaako yritys palkkani laskemisesta ja ilmoituksista verottajalle? Yleensä kyllä. Palkansaajana voin turvautua ammattiyhdistysliiton palveluihin, jos olen sellaiseen liittynyt. Onko palvelu ilmaista? Maksanko jäsenmaksua?
 
Kirjanpitäjä on kirjanpidon ja verotuksen asiantuntija. Miksi kirjanpitäjän palveluita ei voisi käyttää? Yrittäjän asiantuntijuus on usein ihan muualla kuin kirjanpidossa ja verotuksessa. Kirjanpitäjä on yrittäjän kumppani, tukemassa liiketoimintaa ja viemässä ylimääräistä taakkaa verotuksen kiemuroista. Tätä samaa ei voi sanoa verottajasta. Verottaja säätää ja niihin vaatimuksiin on taivuttava.

Yrittäjänä tietenkin kauhistun, että joudunko todella maksamaan palvelusta, jotta saan verotukseni oikein ilmoitettua? Kyllä. Voit toki selailla aikasi verottajan sivuja ja opiskella tunteja erilaisia verotukseen liittyviä asioita. Mieti mikä on aikasi hinta?
Viisas yrittäjä tajuaa omat vahvuutensa eikä pelkää pyytää apua, kun sitä tarvitsee.
Olen yrittäjä ja ylpeä siitä!
 
On vanhanaikaista pelätä kirjanpitäjää. Helsingin Sanomien artikkelin  kirjoittajan kanta on vanhanaikainen. Ei se palkkanauhakaan tule ilmaiseksi käteen, joku senkin on laskenut ja ilmoittanut verottajalle. Toivottavasti asian mukaisesti.

Rakkaudella...