keskiviikko 12. elokuuta 2015

Hyvästi alvipäivä!

Huh! Kaikki arvonlisäverot ja työnantajasuoritukset raportoitu verottajalle! Ensi kuussa uudelleen.
Hyvästi alvipäivä, joka on muuten joka kuun 12. päivä.

maanantai 3. elokuuta 2015

Kuka pelkää kirjanpitäjää?

 
Olen yrittäjä. En ymmärrä talousasioista ja verotuksesta? Olen palkansaaja, mutta ymmärränkö miten palkkani lasketaan? Siis ymmärränkö oikeasti. Mihin haluan käyttää omaa aikaani? Mikä on minun ydinosaamiseni? Tarvitseeko minun tehdä ja tietää kaikki itse?
 
Maksaako yritys palkkani laskemisesta ja ilmoituksista verottajalle? Yleensä kyllä. Palkansaajana voin turvautua ammattiyhdistysliiton palveluihin, jos olen sellaiseen liittynyt. Onko palvelu ilmaista? Maksanko jäsenmaksua?
 
Kirjanpitäjä on kirjanpidon ja verotuksen asiantuntija. Miksi kirjanpitäjän palveluita ei voisi käyttää? Yrittäjän asiantuntijuus on usein ihan muualla kuin kirjanpidossa ja verotuksessa. Kirjanpitäjä on yrittäjän kumppani, tukemassa liiketoimintaa ja viemässä ylimääräistä taakkaa verotuksen kiemuroista. Tätä samaa ei voi sanoa verottajasta. Verottaja säätää ja niihin vaatimuksiin on taivuttava.

Yrittäjänä tietenkin kauhistun, että joudunko todella maksamaan palvelusta, jotta saan verotukseni oikein ilmoitettua? Kyllä. Voit toki selailla aikasi verottajan sivuja ja opiskella tunteja erilaisia verotukseen liittyviä asioita. Mieti mikä on aikasi hinta?
Viisas yrittäjä tajuaa omat vahvuutensa eikä pelkää pyytää apua, kun sitä tarvitsee.
Olen yrittäjä ja ylpeä siitä!
 
On vanhanaikaista pelätä kirjanpitäjää. Helsingin Sanomien artikkelin  kirjoittajan kanta on vanhanaikainen. Ei se palkkanauhakaan tule ilmaiseksi käteen, joku senkin on laskenut ja ilmoittanut verottajalle. Toivottavasti asian mukaisesti.

Rakkaudella...